Viikolla valmiiksi saatu saunaremontti on vaikuttanut meidän saunakäyttäytymiseen niin, että saunassa on käyty joka päivä keskiviikosta lähtien.

Tänään pidettiin porukalla saunailtaa muutaman perhetutun kanssa. Viimeset tutut lähti vasta puoli tuntia sitten, ja täytyy kyllä sanoa että oli hauskaa! Saunottiin muutamia saunajuomia (alkoholittomia tietenkin) siemaillen ja miehekkäästi työstä jutellen, minkä jälkeen nautiskeltiin emännän tekemillä sapuskoilla. Illalla vielä kuultiin, että veli oli saanut vaimonsa kanssa ensimmäisen lapsensa. Tästä ei kyllä enää ilta parane. Vetää raavaan miehen hiljaseksi tämmönen luksus kaiken arjen keskellä.

Huomenna olis tarkotus käydä vielä mökillä tekemässä viimesiä järjestelyjä ennen talven tuloa. Trampoliinia pitäis purkaa ja laituria viedä pois vedestä. Pojatkin pääsee pitkästä aikaa mönkkärillä ajelemaan. Mutta nyt kyllä kello alkaa olla sitä luokkaa, että pitää kömpiä emännän viereen!

sauna-resort-normal.jpg

Elegantti saunailta... Taitaa kumminki olla melko kaukana meikäläisten todellisuuvesta!