Olen aina ollut vannoutunut Mersu- ja Bemarimies, mutta täytyy sanoa, että Volkswagen-konserni todellakin vakuuttaa osaamisellaan pienistä päästöselkkauksista huolimatta. Minulle tarjoutui tilaisuus ostaa kakkosautoksi Seat, ja nyt olen kruissaillut sillä muutaman kerran. Tämä aiemmin täysin espanjalaiseksi luulemani automerkki kuuluu Volkswagen-konserniin. Seatin historia on siinä mielessä kiinnostava, että se vastasi Espanjassa Fiat-lisenssivalmistuksesta usean vuosikymmenen ajan 80-luvulle saakka. Merkki on kuitenkin kuulunut Volkswageniin jo 80-luvulta alkaen ja valmistanut siten omia Seat-mallejaan.

Itselläni on alla brändin suosituin malli, eli Leon. Se on erittäin hyvä käyttöauto. Vakaa ja varma ajaa. Eipä muuta voi sanoa, kuin että yllätyin, miten ajomukava tämä auto on. Jouduin samalla luopumaan myös ennakkoluuloistani! Edes Suomen talvikeleissä Seat ei näytä minkäänlaisia uupumisen merkkejä. Talvirenkaat toimivat juuri niin, kuin pitääkin - kaiken kaikkiaan voin vain todeta, että auto on erittäin miellyttävä ja luotettava.

Olen aina pitänyt autojen rassaamisesta, joten tämäkään auto ei ole poikkeus. Tilasin kätevästi kaikki tarvitsemani seat autonosat hovihankkijakseni muodostuneesta verkkokaupasta. Suosittelen samaa kaikille Seatin omistajille!

8cd7e87198f10ecf_800x800ar.jpg